Loma on uhka työnantajalle, uutisoitiin iltapäivälehdissä. Sitähän nimittäin työntekijä voi kesälomalta työhön palatessaan huomata, että ei, ei yhtään tunnu mukavalta, eikä hommissa ole järjen häivää. Elämää on työpaikan seinien ulkopuolellakin, ja se elämä siellä ulkona maistuisi paljon makeammalta, tuntuisi huomattavasti enemmän järjelliseltä. Helteen haittaamat, huonosti nukutut yöt eivät nekään jaksamista auta. 
Ja kyllä, nihkeästi se minullakin lähti, ei tuntunut sitä kuuluisaa työn imua, ei motivaatiota kaivamallakaan. Työn pitovoima painui miinusmerkkiseksi. Parissa päivässä digistressi ja kyrsimiskäyrä nousivat hipomaan katon rajaa (siitähän ei ylemmäs pääse...). Aloin kartoittaa mahdollisuuksia lyhentää työaikaa syksyn mittaan entisestään, jättäytyä talvella kokonaan pois. 
Nyt prosessi on meneillään siltä osin, ja vuorossa kiihkeä loppukiri kesän viettoon. Jos pienintäkään lomamatkaa aikoo tehdä, riennoissa juoksennella, se on tehtävä nyt. Kohta on syksy, Suomi hiljenee.Näin ollen Persaukisen päiväkirjakin hiljenee hetkeksi, kun kipittelen kassi kainalossa ihmettelemässä tapahtumia. Räyhäkkäästi sekä uhkarohkeasti aion testata hotellisänkyjäkin, josko muualta löytyisi Lahden Seurahuoneen uusittuja kivikovia patjoja pehmeämpiä. Toivossahan on kuulemma hyvä elää.

Arjen tasaantumiseen saakka voitte kuvitella jatkokertomuksen sankaritartamme rämpimässä alkukesän metsissä sekä risukoissa luonnon antimiin tutustuen. Täällä on tänään aamusta käyty syöttämässä hyttysiä kanttarelln kuva silmissä, ja pienen saaliin kanssa kotiin palaten. Mustikat sentään olivat ottaneet mukavasti kokoa.